Pikkuruinen projekti :)

2006-12-05T18:51:00.000+02:00

Minäitte!!

Vauvavuosi meni, ja juuri niin nopeasti kuin aina kerrotaan, ja niin sen muistan esikoisenkin kohdalla menneen. 27.11. lähestyessä kävin mielessäni läpi odotuksen viime päivien vaiheita, muistelin, että näin lähellä h-hetkeä tiesin jo, ettei enää mene kuin ehkä vuorokausi. Ei mennyt sitäkään. Sunnuntailapsemme syntyi syysmyräkän kastellessa maailmaa ulkona, ja me ihmettelimme pikkuista neitiä synnytyssalissa.

Nyytti näytti jo alussa itsepäisen luonteensa, ei juuri muusta maailmasta välittänyt, omia rytmejään eleli ja oli valikoivasti vaativa. Rauhallinen ja hyväntuulinen, kunnes nälkä yllätti. Silloin kyllä kuului meteliä. Nyytistä on nyt kasvanut touhukas pörröpää, joka sinnikkäästi menee vaikka kaksi tuhatta kertaa peräkkäin räpläämään kiellettyjä tavaroita, vaikka joka ainoa kerta kielletään ja haetaan pois...

Pikku päivänsäde kujeilee ja virnuilee ja keikistelee, ja hymy on herkässä. Juttua tulee kaiken aikaa, tosin kieltä emme ymmärrä. Aivan jokeltaja on vielä, vaikkakin äänteitä on tosi monipuolisesti. Vai pitäisikö ensimmäinen sana kirjata sanotuksi: neiti kailottaa usein "KAKKKKA!"... Eipä tuo kyllä liitä sitä mitenkään itse asiaan, joten odotellaan vielä sitä ensimmäistä sanaa...

Veera haluaisi kaiken aikaa tepsuttaa pitkin poikin, kun vain löytyy joku joka jaksaa tukea käsistä ja kävelyttää. Neiti on niin ylpeänä, kun saa tallustella ihan kuin isotkin ihmiset! Meno on kovin huteraa vielä, eikä vielä seiso tuetta itse, joten luulisimme, että itsenäistä taapertamista on odotettavissa vasta joskus ensi vuoden puolella. Tuen kanssa tepastelee kaiken aikaa niin kauas kuin tukea riittää. Näin myös ylettää yhä pidemmälle; tavarat hilautuvat koko ajan lähemmäs katonrajaa, kuten taaperoperheissä tässä vaiheessa tavallista on...

Synttäreitä emme sen kummemmin viettäneet, kaiken hässäkän keskellä totesimme ettei niiden järjestäminen luonnistu nyt. Kun ei päivänsankari itsekään vielä mitään asiasta ymmärrä, niin olkoot. Ensi vuonna sitten kakun ja kahden kynttilän kera. Onnitteluja on tullut, ja ihania synttärilahjoja, muun muassa hauskat helistettävät palikat, joita on hauska kaataa ja huiskia ympäriinsä, kun joku ensin rakentaa niistä tornin. Kuinkas muutenkaan.

Iltasatu

Onko tämä nyt sitä vauvanpyykkiä?

2006-11-02T14:49:00.000+02:00

11 kk mittarissa ja tyttö täynnä elämäniloa. Veera kontata läpsyttää vikkelästi pitkin poikin ja räplää kaiken läpi, mikään ei enää pysy paikoillaan jos se on Veeran voimin siirrettävissä. Johdot ja langat ovat hurjan mielenkiintoisia, taitaa neiti tähdätä isona johtotehtäviin, ehheh. Mahdoton harakka tämä lapsi myös on: kaikki kiiltävä ja muu hely on heti hyppysissä. Korut ja silmälasit ovat suosikkeja.

Omaa tahtoa riittää, voi mitä itkupotkuraivareita meillä saadaan ja karjutaan kaarella, jos asiat eivät miellytä. Mihinkähän tämän kanssa vielä joutuu, kun tuntuu tuota luonnetta riittävän. Välillä Veera alkaa huutaa kiukkuisena jo kun sanotaan "älä koske", vaikkei olisi ehtinyt lähellekään asiaa jota kohti oli menossa. Tutuimpia ilmauksia ymmärtää jo hyvin. Itse ei sanoja vielä tuota, vaikka kamalasti on asiaa, jotain omaa indokiinaansa tuo jodlaa kaiken aikaa ja tosi monipuolista gugligaglia tulee...

Tylsä ohjelma, mä vaihdan nyt kanavaa.

*jyrs*

Neiti on aika koipeliini, nuo Tutan puolipotkuhousut ovat kokoa 90cm kokolapun mukaan. Eivätkä hurjan suuret silti ole... Body on sentään vain 86cm muistaakseni. Kiitos Zeskalle, body on aivan mainio ;)

ZZZzzzz

Uni tuli kesken sängyssä toheltamisen. Onnistuu se näköjään näinkin!

2006-08-24T23:41:00.000+03:00

Iloinen vauva kesähelteessä autossa

Vampuurivauva on kohta jo 9kk. Ylös on puhjenneet kakkoshampaat, mutta ykkösistä ei tietoakaan vielä. Näky on hilpeä... ja efekti hyvin draculamainen, kun pimatsu yrittää pureksia ihmisiä milloin mihinkin. Neiti ryömii jo eteenpäinkin, hitaasti mutta varmasti, ja vain kun sattuu olemaan jotain todella mielenkiintoista edessä. Tuntuu silti ennättävän joka paikkaan - vähän väliä saa kiirehtiä pelastamaan johtoja tai lankakeriä Veeran hyppysistä.

Konttausasentoon nousee vähän väliä, muttei vielä pysy kuin hetken. Tunnistaa jo joitakin sanoja, kääntyy katsomaan mua kun iskä kysyy "missä äiti" ym. Pinsettiotteellaan poimii pieniä roskia lattialta (juu meillä ei ole niin siistiä etteikö niitä usein olisi). Meidän pieni rikkaimuri. Mikä lie kuidunpuute, kun mutustaa tyytyväisenä lattialta nukkapallot ja leivänmurut...

Söpöilyä oloasussa suihkun jälkeen. Hyvä kampa!

Viime viikolla oli neuvolakin, 8kk mitoiksi saatiin 73cm ja 8710g. Pikku tirppamme venyi lähes viisi senttiä parin kuukauden aikana! Ei ihme, että yhtäkkiä on jäänyt kauheat kasat vaatteita pieniksi. Leveyksissä niissä kyllä olisi tilaa vaikka kuinka, mutta kun tuo pimu on semmoinen neiti pitkäsääri, niin lahkeet jäävät auttamatta lyhyiksi. 80cm vaatteistakin on saanut jo osan laittaa pois, kun hihat kiipeävät koko ajan kyynärpäihin. Housujen kohdalla niin ikään saa ottaa isompia käyttöön, niissä vain on usein se ongelma että vyötärö on hirveän suuri, tippuvat päältä...

Flunssa mokoma tuli ja yllätti. Veera on ollut kovin reppana ja kuumeinen, ja kun ei muutaman päivän jälkeen mennyt ohi, vaan kuume nousi uudelleen parasetamolista huolimatta eikä tyttö suostunut enää syömään eikä juomaan juuri mitään, lähdettiin lääkäriin. Korvatulehdushan se siellä. Saatiin vahvempaa tulehduskipulääkettä ja antibiootit, ja ihan toinen tyttö on taas, oma iloinen itsensä. Kädet kyynärpäitä myöten ristissä toivotaan että korvatulehdus ei lähtisi mitään kierrettä poikimaan...

Keinussa kotopihalla

2006-08-09T03:09:00.000+03:00

Veera on ihan hirmuisen ihana pieni, vilkuttamaankin on oppinut. Töihinkin on paljon mukavampi lähteä kun vielä ovelta voi vilkuttaa pienelle ja sanoa "heihei", Veera vilkuttaa takaisin ja hokee "heeheeheehee" :)

Ja lukeminen on näemmä kivaa.

2006-07-17T02:13:00.000+03:00

Pikku tirppaneitimme oli viime yön hoidossa äitini hyvissä käsissä. Mukavasti oli mennyt, vaikka Veera on ollut kovin kärttyinen viime päivinä, syöminenkin on ollut hankalaa, kun hampaita pukkaa lisää. Meillä kasvaa vampyyrineiti, ylös puhkeavat kakkoshampaat ennen ykkösiä, hih.

Hoitoon pikkuinen pääsi, koska iskä ja äiti kävivät rentoutumassa (lue: reippaasti viihteellä) erään ystävän 30v-yllätysjuhlissa. Kyseessä oli keikka rantasaunalle, tarjolla grilliä, saunaa, makkaraa, olutta ja niin edelleen, eli ei voinut pientä sinne mukaan ottaa.

Veera on aivan ihana palleroinen. Juuri nyt hauskinta on istuen leikkiminen, ääntelevien lelujen räpeltäminen ja lattialla ympäri pyöriminen ja kieriminen. Ryömiminen ei vielä suju, vaikka juuri on keksimäisillään miten eteenpäin päästään. Konttausasentoon yrittää myös jo nousta. Seuraava neuvola on elokuun puolella vasta, siellä sitten kuullaan miten on kasvu sujunut. Murheita ei ole, ei pitäisi neuvolassa mitään kummempia ihmeteltäviä olla.

Ainu Uninalle

2006-06-30T00:59:00.000+03:00

Kukkuu. Emmää nuku, hähä!

Istun ihan itte

2006-06-27T02:50:00.000+03:00

Ollaan oltu kiireisen ja raskaan talven ja kevään jälkeen hieman juhlatunnelmissa, piiperoisen iskä ja äiti vietti häitä kesäkuun alussa. Virallinen päivä oli 060606, ja juhla juhlittiin lauantaina 10.6., kuvia on mm. tuolla. Sitten päästiinkin vihdoin kesälomalle, ja ollaan nautittu koko perheen voimin. Veera on nauttinut pihalla paljain varpain olosta, ja isovanhempien luona on ollut kivaa kun on ollut paljon viihdyttäjiä ja sylejä.

Toinenkin pikkuinen hammas puski alaikenestä esiin ekalla lomaviikolla. Kotiuduttiin tänään mummulasta ja siellä Veera oppi myös istumaan itse. Maistelipa tuo jo hiekkaakin elämänsä ensimmäistä kertaa, ja viltillä köllötellessään kurotteli repimään nurmikkoa. Voi sitä uteliaisuuden määrää. Pappa jo virnuili että Veera hoitaakin ruohonleikkuun sitten tänä kesänä ;) Syöttötuolinkin Veera sai, ja on kovin isoa tyttöä istuskellessaan oikein pöydän ääressä kun syödään, ja sinne menee pikkupurkillinen lihakasvissosetta kerralla. Nyyh, meitin pikkuvauva ei ole enää pikkuvauva ollenkaan...

Kuvia:

Mulla on ihkaeka ikioma hampiharja

Ja näin sillä harjataan

Sit sänkyyn myllertämään, eikun nukkumaan!

Avaintehtävissä. Verstaan edustalla pihatammen alla oli mukava kölliä

Aurinko paistaa silmiin! Kaksi pikku hammasta erottuu alaikenestä

Iltaunet mummulan kuistin edustalla. Zzzzzz.

2006-06-08T14:59:00.000+03:00

Veeralle tuli tänään ensimmäinen pikkuruinen hammas alaikenestä läpi. Voih, iso tyttö jo (ja puree lujaa kun yrittää katsoa suuhun). Täytyykin käydä ostamassa ihkaensimmäinen pehmeä hammasharja neidille. Pääsee sitä sit pureksimaan.

2006-06-05T00:54:00.000+03:00

Kalenterit väittävät että likka syntyi puoli vuotta sitten. En usko. Ei siitä kovin kauan ole, kun testiä jännättiin, ja vastahan me sairaalan vaaleiden sävyjen hiljaisuudessa toivuttiin syntymän ihmeestä. Neiti oli pieni ja viluinen, mutta niin kovin määrätietoinen ja ihana pikku paketti. Joko se muka on puoli vuotta?

Uskottava se on. Vasta kerkesin toteamaan jollekin irc-tutulle, että Veera on ihanan vauva vielä, kun ei vielä liiku itse eikä tule tavujokellusta tms. Saman päivän iltana mokoma sitten keksi pyöriä lattialla napansa ympäri oikein määrätietoisesti ja aloitti samaan syssyyn sen tavujokelluksenkin. Pääsinkin sanomasta. "Ette. ettette. ätti. bäbbäbbä!! Veera komentaa lelujaan.. Iltapalaksi popsii puuroa, ja räplää käsillään kaikkea mihin vain mitenkään ylettää. Salamannopeat sormet. Iskän ja äidin hiuksista on hauskinta retuuttaa. Hauskuus on tosin yksin Veeran puolella silloin.

Neuvolassa pimu vierasti tätiä ensin, mutta sujuvasti sitten tutkittiin tutkittavat. Painoa oli 7,535kg ja pituutta 68cm. Keskikäyriä mennään, paitsi suhteellinen painokäyrä hiukan alle. Kaikki on juuri niin kuin kuuluukin, ja Veera on perheen pikku päivänsäde!

Oma veikka on ihan paras!

Veera, iskä ja Sami

Jaahäh?

Kiva auttaa äitiä ompelussa. Tai ainakin kiskoa ja mutustaa kangasta.

2006-04-25T15:50:00.000+03:00

Näin istun sievästi sitterissä ja leikin nätisti lelulla. Tai sitten ei.

Moi.

Veera on aikamoinen vinkura jo nykyisellään, pitää saada vääntäytyä millon minnekin päin kaarelle ja mutkalle. Peruna-porkkanasose maistuu ja maissivelli tuli kokeiluun tänään. Eilen pisteli koko pienemmän Piltti-purkillisen peruna-porkkanasosetta kuin vanha tekijä. Maissin jälkeen tulee vuoroon äipän kokkaama porkkana-bataattisose. Iso tyttö jo!

Tutteli-maito ei oikein tunnu sopivan. Veera on ollut kärttyinen, nukkuu huonosti ja pulauttelee järjettömän paljon, ja kun vaihdettiin maito Semperiin vähän yli viikoksi, ero oli huomattava. Mm. pulauttelu loppui lähes täysin. Tutteli otettiin takaisin, kun lähikaupasta oli Semper loppu, ja samat ongelmat alkoivat vuorokauden sisällä. Semperiä siis haetaan jatkossa vaikka kiven alta.

Voi, ei malttaisi odottaa että saa pukea pikkuneidin suloisiin hörsellyksiin, kun tiedossa on pari juhlatilaisuutta melkein kuukauden sisään. Kävin jo shoppailemassa pinkkejä ihanuuksia :)

2006-04-20T01:22:00.000+03:00

Tuutilullaa... Veera nukahti syliin pari minuuttia sitten unimaidon jälkeen. Hellyttävän harvanhajanainen tukkamuoti... Ei sitä raaskisi pois laskea, mutta täytyi päästää pieni omaan sänkyynsä nukkumaan. Onkohan ihanampaa kuin nukkuva vauva?

2006-04-06T20:43:00.000+03:00

Veera täytti juuri 4 kuukautta. Kävimme eilen taas kerran neuvolassa, jossa tylleröinen esitti parhaintaan neuvolatätsylle. Terveydenhoitaja ihasteli ja ihmetteli, miten tomera, taitava ja valpas nelikuinen meillä on. Taidoiltaan oli hänen mielestään kuin puolivuotias melkeinpä, ja uskomaton määrä on uteliaisuutta, touhua ja intoa oppia.

Kyllähän Veera on uutta oppinut: viikko pari sitten keksi miten käännytään vatsalleen, ja vatsallaan katselee ympärilleen ja yrittää vimmatusti keksiä miten pääsisi eteenpäin. Vetää polvet mahan alle ja kiskoo kämmenillä lattiaa vasten, mutta tekniikka on vielä hakusessa. Pari kertaa on parketilla onnistunut peruuttamaan, ja sivulle on kääntynyt myös. Seisoo topakasti pystyssä kun tuetaan kainaloista sen verran ettei kaadu, toisinaan riittää hyvin kun pidetään kämmenistä lujasti kiinni. Sitteristä ja muutenkin puoli-istuvasta asennosta punkee istualleen ylös, enää ei parane jättää ilman vöitä sitteriin hetkeksikään, tulee vielä turvalleen lattialle sieltä muuten...

Lelu pysyy yhdessä kädessä ja välillä ottaa molemmilla, toisinaan vaihtaa esineen kädestä toiseen. Heiluttaa helistintä vimmatusti ja päästää sitten irti kuin tekisi sen tahallaan. Lelut lentelevät näin välillä metrien päähän... Kaikkeen tartutaan uteliaasti, mitä ulottuville tuodaan, ja kaikkea toki maistetaan. Omat sormet ovat kylläkin herkullisinta, lapsi taitaa kaivata liharuokaa jo kohta ;)

Äänellään Veera leikkii paljon. Joitakin viikkoja sitten oppi päristämään niin että kuola lentää, ja paidanrinnukset ovat napaan asti märkinä, prrrbbbb pärrrrr! Jokelluksen seasta erottuu tosi monta konsonanttia jo, saattaapa tuo kitistä väsyneenä "ENNNN", kun kysyn et meneekös mein kiukkupussi nyt nukkumaan :D Tällä hetkellä nariseminen, vinkuminen ja korvia vihlova kiljuminen ovat työn alla. Ei tuolla mitään hätää siis ole, ihan äänenkäytön riemusta narisee ja kiljuu, mutta vanhempien korvat on kovilla!

Otettiin ne mitatkin neuvolassa toki. Painoa 6475 g, pituutta 65,2 cm. Suhteellinen painokäyrä oli laskenut edelleen ja huitelee jo kymmenen miinusprosentin kohdalla. Neiti ei vieläkään ole hoikka tai laiha, kyllä tuo on ihan sellainen pehmoinen ja makkarainen pulleroinen kuin vauvan kuuluukin olla, mutta rakenteeltaan semmoinen sirompi että keskiarvoon verrattuna painaa vähemmän.

En haluaisi murehtia asiasta, mutta kyllähän tuo suhteellisen painokäyrän yhäti jatkuva laskusuunta hieman huolestutti terveydenhoitajaa. Pitäisi kuulemma ruveta jo antamaan kiinteitä ruokia, soseita ja sellaisia. Toisaalta hän sanoi, että kun noin kovasti tuo motoriikka on kehittynyttä ja neiti niin pontevasti touhuaa ja liikkuu, ettei se ole ihme jos kaikki energia kuluu.

En vielä haluaisi rasittaa noin pienen vatsaa kiinteällä ruualla, mutta kun olisi nyt herkkyyskausikin syömiselle... Pimu siis innoissaan maistaa uusia makuja ja söi lusikasta hienosti, kun annoin pari teelusikallista korvikkeella laimennettua luumusosetta jokin aika sitten. Kai sitä täytyy ruveta vähitellen soseita keittelemään.

Ihan just tulee nukku.

Söpö, jaa mää vai? *räpsyttel*

Veera muuten oli viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa hoidossa. Helsinkiin saapui kybermetallibändi Fear Factory, jonka oon jo pitkään oottanut pääseväni näkemään, ja nyt se sitten onnistui. Alunperin Veeran piti mennä mun äidille hoitoon illaksi ja yöksi, mutta Tuula oli sairaana ja hoitajaksi ilmoittautuikin sitten Laura, hurjasti kiitoksia Lauralle!! Hoidossa viihtyi samoin kuin kotona, eli oli illalla kovin itkuinen, mutta yöunien jälkeen taas oikein iloinen. Iskä ja äiskä pääsivät viihteelle ensimmäistä kertaa Veeran syntymän jälkeen. Ilta oli todella onnistunut, meillä oli tosi hauskaa, ja keikka piristi kovasti mieltäni.

Uudet taidot ja tuo hurja oppimisen into ovat nyt siis tehneet sen, että parin viime viikon ajan nukkuminen on ollut tosi vaikeaa. Väsyneenä ei malttaisi nukkua eikä syödäkään jaksa, vaikka nälkä olisikin, ja siinähän on sitten soppa valmiina. Ja kun on nälkä, niin ei sitten saakaan unta. Tuntikausien hysteerisiä kirkumiskonsertteja on iltaisin katseltu, kun neiti ei ole saanut koko päivänä nukuttua kuin yhdet tai kahdet puolen tunnin päikkärit, ja voimat on olleet välillä melkein loppumassa. Sitten taas on niitä rauhallisiakin päiviä, jolloin päiväunet onnistuvat, ja neiti on aivan toisenlainen, aurinkoinen ja hyväntuulinen.

Hei mä heräsin!!

Äiti ompeli hienon vaipan mulle.

Tänään sellainen rauhallinen päivä. Tässä minä istun kevätpäivän harmaudessa, juon rauhassa kahvia ja luen postiluukusta kolahtanutta Kotiliettä. Siinä on lämminhenkisiä artikkeleita jotka osuvat lähelle: Arkkiatri Risto Pelkonen ja lapsenlapset, kuinka lämmin ja rikas ihmissuhde! Tuula Haatainen ja työskentely lastensaannin ja työn yhteensovittamiseksi - nyt mennään jo oikeaan suuntaan sentään: Kotiin jäävän taloudellista turvaa kohennetaan, ja kustannukset jaetaan tasan kaikkien työnantajien vakuutusmaksuista.

Veera riehuu leikkimatolla, lelut kilisevät ja rapisevat. Käsien lisäksi käyttöön otetaan jo jalatkin, pieni hallitsee lelua kaikin raajoin kuin kissa leikittäjän kättä, mutta vailla teräviä kynsiä. Ei tuolla pienellä ole edes niitä suojana maailmaa vastaan. Me olemme hänen suojansa: vanhemmat ja rakastava lähisuku. Tuolla pienellä ihmisellä on takanaan niin paljon voimaa, turvaa ja kannustusta.

Minä en tiedä mitä hänestä isona tulee. Vai tuleeko edes iso, saattapa olla ikänsä siro voimiltaan. En minä oikeasti osaa asettaa toiveita - ei se minun ansiotani ole, oli hän sitten maailmanlaajuisesti arvostettu osaaja, menestyjä, vaikka mikä parantaja taikka taiteilija. Kunhan ei murhaajaksi tai muuksi pahantekijäksi rupea.

Eikä ole millään lailla eriarvoista perinteisesti kunnioitettuihin elämäntehtäviin nähden, jos hänen elämänsä on vailla näennäistä erityisyyttä. Kuka se sanoikaan, että nykypäivänä vaatii rohkeutta elää ihan tavallisen ihmisen elämä. Oikeaan osui.

Toiveeni on toisaalla, ja sen toteuttaminen sitten vaatiikin jotain mitä ei kirjoista löydy eikä siihen voi kouluja käydä. Toivon, että hän pystyy aikanaan elämään tasapainoista elämää jossa pilkahtelisi onnellisuutta. Selviäisi vastoinkäymisistä ja osaisi hakea tukea sitä tarvitessaan, ja osaisi iloita arjen pienistä asioista.

Se ei vaadi virikeleluja loputtomiin, muskareita tai kehittäviä harrastuksia. Se ei vaadi kielikylpyvalmennuksia, kohtulaiselle soitettavaa klassista tai muutakaan lapsen trimmaamista. Uskon tietäväni, mitä se niiden sijaan edellyttää. Aika näyttää, olenko oikeassa, ja onnistummeko.

2006-03-12T15:31:00.000+02:00

3kk-neuvolassa käyty. Veera oli 62,7cm pitkä ja painoi 6065g. Suhteellinen painokäyrä oli laskenut vieläkin aavistuksen ja miinusprosenteilla mennään aina vaan, vaikka neidillä kyllä on reisimakkaroita, leukaa ja paaaljon poskia... hiiteen käyrät, ei tuo lapsi ainakaan laiha ole. Ensimmäinen neuvolarokotuskin tuli. Siitä Veera pahastui hiukan, mutta harmi haihtui yhtä äkkiä kuin piikkikin loittoni ja tiukka ote irrotettiin. Kumpaahan itkaisi enemmän, kahlitsemista vai pistosta... tiedä häntä.

Veera käpälöi jo leluja mielellään, vähänkin monimutkaisempi kappale tai pehmeä räsy tai nukke pysyy jo hyvin ja kaksin käsin Veera leluja pyörittelee ja ahtaa suuhunsa. Leikkimatto ja sen lelukaari on paikka jossa Veera viihtyy pitkät tovit.

Unille menoonkin löytyi lääke: Hessu totesi että miksei samantien päikkäreille kokeile laittaa omaan sänkyynsä nukahtamaan. Ja sinnehän tuo mielellään nukahtaa ja nukkuukin jopa paljon paremmin kuin sylissä tai sitterissä tms muualla. Hassut vanhemmat ei hoksanneet päästää vauvaa omaan sänkyyn nukkumaan. Yöunillekin on nyt saatu laitettua aiemmin, jopa puolenyön paikkeilla. Mikäs sen mainiompaa.

2006-03-01T04:32:00.000+02:00

Veera on ponteva tyllerö 3kk ja 2pv. Suurinta hupia tällä hetkellä on kun Veeran kanssa "jutellaan" ja höpötetään ja hassutellaan, ja Veera juttelee omalla kujertavalla tyylillään vastustamattomasti takaisin. Sami-veikka saa leveitä hymyjä jo sillä että ilmestyy paikalle, samoin peilissä oleva vauva on kerrassaan hauskan näköinen.

Veera yrittää kovasti kääntyä mahalleen ja pukemiset ja vaipanvaihdot ym on tuon vinkuran kanssa jo aika näppäryystestejä. Mahallaan mönkii käsiensä päälle kuin yrittäisi ryömiä mittarimato-tyylillä, ja vetää polvia mahan alle ja onnistuu joskus liikkumaankin, ja toisinaan kiepsahtaa pehmeällä alustalla vahingossa selälleen kun työntää toisen käden suoraksi ja hups :) Näyttää kuin olisi jo piankin liikkeelle yrittämässä. Mun puolesta saa köllötellä vielä piiitkään ja olla meidän perheen vauva... Kätensäkin tuo on sen verran hyvin keksinyt, että räplää, kiskoo ja huitoo mieluusti esineitä ja syö nyrkkejään.

Nukkuminen on pienoinen ongelma. Veera nukkuu tosi hyvin pitkät yöunet, on mennyt välillä jopa 10h heräämättä, ja nukahtaa niille yleensä kun topataan peittoineen (nyttemmin omaan sänkyynsä) tutin ja harson kanssa köllimään. Mutta ne unet ovat hiukan väärään aikaan päivästä. Niille pitkille unille nukahtaa vasta reippaasti aamuyön puolella, ja siitä sit nukutaan Veeran kanssa iltapäivään kun harvemmin jaksan herätä aiemmin neitiä herättelemään. Imetys on käytännössä loppu, se ei onnistunut sitten oikein ollenkaan, joten siitäkään ei oikein ole avuksi nukuttamisissa.

Ja tuon unijakson ulkopuolella Veera ei nuku oikeita päikkäreitä. Loppuillasta ja alkuyöstä huutaa väsymystään ja nukahtaa lopulta ehkä pariksi minuutiksi - vartiksi... ja sama uudestaan. Konsteja on kokeiltu. Eilen illalla oltiin vaunulenkillä, ja vaikka edelleen reippaasti kävelin vaunujen kanssa, Veera killitteli hereillä jo puolen tunnin kuluttua. Onneksi neiti on muutoin sitten todella helppo ja rauhallinen, juuri sellainen sitterivauva joka viuhtoo itsekseen sitterissä välillä tunninkin, jos annetaan olla...

Samikin on jo jaksanut suhtautua asiaan mukavammin. Ei ole niin kovin allapäin enää, jos hänelle ei riitä niin paljon huomiota, eikä ole itkeskellyt enää juurikaan sitä jos mie en ehdi nukuttamaan tms. Sen sijaan on alkanut pari kertaa jo kokeilevasti sanoa tuoreen isonveljen elkein, että Veera on ihan tyhmä jne. Eli taitaa tuo poika sittenkin pitää puolensa. Yleensä kuitenkin enimmäkseen kovasti höpsöttelee Veeralle ja haluaa auttaa pukemisissa ym, ja käy halimassa ja silittelemässä Veeraa usein :) Tänään keksi latoa kaikki vauvalelut ja pehmot, helistimet ja pehmokirjan sitteriin Veeran päälle ja ympärille niin että hyvä kun koko vauvaa enää näkyi - "Äiti kato, Veeralla on synttärit!"

3kk-neuvola on ensi viikolla, siellä sitten kuulee miten on tytsi kasvanut, hyvin tuntuu keräävän pyöreyttä kyllä ja ruoka maistuu. Kuvia:

Meitin soffapotaatit

Veera, Sami ja Tarmo-pappa

Koottuja poseerausilmeitä, kysymysmerkin vauvan pään yläpuolella melkein näkee

Eko-kestovaippavauva. Tein villaiset vaippahousut kokeiluun.

Paras kaveri, räsynukke joka on ristitty tuttavallisesti Hiirulaiseksi

Veera katsoo Tornionkisojen lätkäfinaalia. Ei tullut olumppiakultaa

Täältä tullaaaaan... tai ainakin yritetään kovasti

Hihkuu ja nauraa. Iskä keksii parhaat leikit!

2006-01-28T21:34:00.000+02:00

Käytiin 2kk-lääkärineuvolassa. Kaksi kuukauttaan Veera täytti eilen. Tyttönen oli väsyneenä ja nälkäisenä hieman kärttyinen ja itku tuli varsinkin kun piti antaa lääkärin tutkia kaikki paikat ja toiminnot ennenkuin sai ruokaa. Kaikki kunnossa, mukava neuvolalääkärimme kehui neitiä pontevaksi ja kaikki oli varsin ok.

Lisämaidolle on ollut tarvetta, ja nyt pimu on jo vähän pyöristynytkin suhteessa pituuteensa. Vieläkin on kovin pikkuinen: 58cm ja 5170g. Hullulta tuntuu, kun vaistomaisesti vertaan siihen millä älyttömällä vauhdilla isoveljensä aikanaan kasvoi, vaikkei mitään järkeä olekaan verrata eri kasvutapaisia tyttöä ja poikaa toisiinsa - silti tämä tuntuu hirmuisen sirolta käsiin. Sami kun oli jo 4 viikon ikäisenä 5600g ja 59 cm...

Parikuinen on ihana. Neiti on oppinut leikkimään äänellään: kujertaa ja kiekuu ja huhuilee, hymyilee ja seurustelee, samalla potkii ja viuhtoo ja kaikin osaaminsa tavoin osallistuu sosiaaliseen elämään. Veera on toistaiseksi enimmäkseen elämäänsä tyytyväinen ja helppo, eikä revi pelihousujaan jos joskus joutuu odottamaan hetken saadakseen tarvitsemansa. Väsyneenä ja nälkäisenä ei tietenkään jaksa, enpä jaksa itsekään, mutta keskimäärin tämä ipana on rauhallinen.

Eilen illalla neuloin pitkän tovin pitsihuivia, ja Veera katseli sitteristä tyytyväisenä puikkojen ja langan heilahtelua. Kitinä alkoi vasta kun laskin työn käsistäni. Kyllä oli hämmentynyt olo - eikö parikuisten yleensä pitäisi iltaisin olla kauhean kitiseväisiä ja tarvitsevaisia sylivauvoja...?

Ehtiihän se tästä varmaan vielä muuksikin muuttua, sitä ei kukaan tiedä, mutta nyt nautimme tästä ihanasta vauva-arjesta!

2006-01-11T04:41:00.000+02:00

Viikot vierii

Veera on kuusiviikkoinen ja päivät päälle. On se ihme, miten vastasyntynyt omissa maailmoissaan uinaileva lähinnä nukkuva nyytti muutamassa viikossa ikäänkuin herää sosiaaliseen eloon ja alkaa ihmetellä maailmaa kovin uteliaana.

Päivät pyörii omassa rytmittömässä rytmissään, vauva-arjesta nauttien ja vastoinkäymisiä ja toisinaan unenpuutetta ja vauvan mekkalointia sietäen. Toistaiseksi sujuu pelottavan hyvin, vain imetys takkusi pahasti hetken ja lisämaidolle on ollut (sentään aika paljon imetyksestä tietävän äidin ihmetykseksi) oikeasti tarvetta, mutta niittenkin välille on löytynyt jonkinlainen tasapaino. Ja toki Veera on kuin vauvat noin keskimäärin, eli nukahtaminen on maailman kamalin asia, sitä vastaan jaksetaan taistella karjuen vaikka tuntikausia, ja siinä on toisinaan vanhempien korvat kovilla.

Neuvolassa käytiin kun Veera oli viisiviikkoinen, silloin oli peräti 4640g ja 56,5cm. Kovin pikkuiselta sirppanalta vieläkin tuntuu hyppysissä, oli siis viisiviikkoisena saman painoinen kuin isänsä oli jo syntyessään! Ja alun hurja kasvu jaksaa ihmetyttää, tyttöhän suunnilleen ui kaikissa pienimmissäkin vastasyntyneen vaatteissa, ja nyt on jo saanut pakata kuitenkin jo pienimmät pois. Luulis kasvavankin, kun tuohon tahtiin syö, isältään on saanut ainakin ruokahalun ;)

No nyt se mikä ihmisiä kuitenkin eniten kiinnostaa, eli kuvia, joulukuulta ja tammikuun alusta!

Ehkä parasta. Viikon vanha pikkuinen uinahtaa.

Väsyttää ihan kauheasti!!

Sami tahtoi sylitellä Veeraa myös

Tietenkin Linux-säätäjillä on pingviinejä jopa vauvan vaatteissa

Veera vetää hirsiä iskän vanhassa pinniksessä Säkylässä jouluna.

Pappan kanssa keskustelua

Itketti. Mummun syli lohdutti. Joululta tämäkin.

Viisiviikkoisemme pitää päätä jo topakasti pystyssä. Näinhän näkee maailmaa jo paljon paremmin!

Ulkoilua... Samilla oli liian kiire että ois pysyny paikallaan kuvan ottamisen ajan. Veera on arvatenkin jemmattu vaunuihin, ei sentään vielä pääse kuvista karkaamaan.

Ette taatusti ole nähneet söpömpää syntymämerkkiä, Veeralla on sydämen muotoinen mansikkaluomi! Ihan harmittaa, että tietää sen häviävän suunnilleen kouluikään mennessä. Neuvolan terveydenhoitaja kerkesi kommentoida, että mahtanee olla rakkaudesta syntynyt lapsi kun näin on merkitty. Niinpä!

6 viikon ikäinen nakupylly nauttii olostaan viuhtoen ja toheltaen.

Ja edelliseen postaukseen viitaten; siitä tulee muuten vielä kinaa, kumpi saa olla kotivanhempi ja kumpi menee töihin, kun äidin pakollinen kotonaolo päättyy ;)

2005-12-30T14:49:00.000+02:00

Nonniin,
iskäloma loppui ja töihin piti palata, ei oo lainkaan kivaa..

Kaverit virnuilee että onko kiva tulla töihin lepäämään, kyllä sitä kotona ihan hyvin lepäämään pystyi. Kovastikin on mun juttu tuo isyys, niin vaan ajatukset pyörii kotona kun töissä istuu. Pitänee miettiä kumpi jää kotiin, minä vai Elina... :)

2005-12-10T03:07:00.000+02:00

Kotipesän lämmössä on ollut mukava pesiytyä perheeksi. Veera on pian 11 vuorokautta ja ponteva neiti. Neuvolan terveydenhoitaja teki eilen kotikäynnin, ja totesimme että kaikki oikein mukavasti, ja Veera on ehtinyt kerätä jo 405g syntymäpainon yli. Kyllä tytöllä alkaakin jo olla paljon poskia ja kaksoisleukaa, ja ruoka maistuu.

Olemme saaneet ihania huomionosoituksia useasta suunnasta. Kortteja ja lahjoja on tullut etäisemmiltäkin sukulaisilta, ja jonakin päivänä sain hämmästyä kun ovikello soi, ja kukkalähetti ojensi ison kukkapuketin. Kortissa luki onnittelujen perässä "terveisin Saunalahti Group Oyj". Olimme aika otettuja, työnantajamme muisti meitä kerrassaan suloisella äiti-vauva-kimpulla, siis tämmöisellä!

Vuorokausirytmi on täällä suht tuntematon käsite. Öisin tulee valvottua, toisinaan ei edes malta nukkua, kun vain unohtuu ihailemaan pientä tuhisijaa. Päivällä tulee torkuttua vauva kainalossa välillä iltakuuteen asti! Tätähän tämä on, ei vastasyntynyttä kiinnosta mitä kello on, eikä liioin se, pitäisikö aikuisten mielestä nyt nukkua vai valvoa. Tai syödä. Jos nälkä on, Veera ilmoittaa kuuluvasti ja vaativasti GÄÄ!! eikä juuri odottele.

Edelleenkin Veera siis ottaa muut asiat aika rauhallisesti eikä ole moksiskaan edes verikokeen ottamisesta, kertaalleen veteli sikeitä koko toimituksen ajan ja toisen kerran oli hereillä eikä hoksannut edes inahtaa. Mutta jos nälkä on niin silloin nousee meteli. Tuleva pikaruuan suosija?

Isoveikka teki tuttavuutta Veeran kanssa pari päivää sitten. Onnittelimme tuoretta isoveljeä lahjojen kera. Sami tykkää silitellä Veeraa ja uteliaana tulee seuraamaan kaikkea mitä Veeran kanssa tehdään, ja on kovin avulias äidille ja kiikuttaa imetystyynyn kun sitä tarvitaan, vie vaippaa roskiin ym. Pari kertaa on pitänyt Veeraa jo sylissäkin.

"Kauheen pieni", Sami totesi melkein heti alkuun vauvan nähtyään, ja hämmentyneenä sulatteli kuulemaansa faktaa, että on itse ollut aikanaan ihan yhtä pieni. Tai ainakin melkein. Suurin osa Veeran tämänhetkisistä vaatteista on niitä mitä Samilla ihan ensimmäisinä viikkoina pidettiin, kunnes jäivät alle kuukauden ikäisenä jo pieniksi.

Tämä äippä on toipunut jo lähes täysin, mitä nyt tuo masu on vielä pikkuisen pömppis. Muuten ei omasta olostaan juuri huomaa että on pari viikkoa sitten synnyttänyt. Nyt odottelen vaan sitä että Veera vähän vielä saa lisää ikää, jotta on lupa viedä pientä ulos talvi-ilmoihin, niin päästään vähän hengittämään pihalle. Hiukan jo tekee mieli päästä ulos ipanoiden kanssa :)

Pian voisi laittaa kuvia isoveikasta ja Veerasta ym otoksia, kunhan saa kamerasta purettua...

2005-12-03T02:22:00.000+02:00

Vaikka pikkuisen nimellä ei vielä kiire olekaan, aloimme ihan muuten vaan miettiä hyviä nimiä. Kuinka ollakaan, hetkisen mietittyämme ja pohdittuamme löysimme oikein kauniin nimen joka miellytti molempia, pikku neidistämme siis tulee Veera Mariella Huhtanen.

2005-12-01T02:52:00.000+02:00

Tässä hän on. Noin puolen tunnin iässä pääsi isänsä turvallisissa käsissä kylpyyn huuhtomaan enimmät töfnät pois syntymän jäljiltä. Kovin rauhallisesti suhtautui asiaan, taisi olla mukavaa :)

Rakas piiperoinen. Hän on siro, 3375g oli oikea syntymäpaino, 50cm pituus, ja papereista löytyi se päänympäryskin: 33cm. Synnytys merkittiin alkaneeksi klo 12:00, ponnistusvaihe klo 18:05 ja tytön syntymäaika 18:07. Suloinen pikkuinen on tosiaan niin pikkuinen, että vastasyntyneen vaatteet kokoa 50cm ihan pyörivät päällä.

Tuossa on sitten hyvä olla kun on oikein pieni. Iskän syli on paras paikka.

Uni maistuu. Nenästä ei erehdy, tuo sama pystynokkamalli on minulla, äidilläni ja hänen äidillään... mikä lie dominanssi ;) sukulaisista melkein kaikki vuoron perään saman totesivat että on tutun näköinen nykerö. Äitini lisäksi mainitsi, että pienessä on paljonkin samaa näköä kuin minussa vastasyntyneenä. Tukkamalli on kuitenkin ihan isänsä peruja, samat ihan tietynlaiset pyörteet takaraivolla, ja noin tumma! Itse olen ollut kovin vähätukkainen vauvana ja sekin mikä päähän kasvoi iän myötä, oli vaaleaa...

Piiperoinen omassa sängyssään unilla. Pääsimme tänään kotiin sairaalasta. Vähän näytti, että vauvan iho kellertää ja hän tarvitsee maksan toiminnan avustamiseksi sinivalohoitoa, mutta arvot pysyivät rajoissa ja vauva virkeänä eli saimme luvan tulla kotiin. Lääkärintarkastuksessa kaikki oli oikein mainiosti, tämä on kyllä topakka tyttö. Senkin hurjan tempun oli tehnyt, että kahden ja puolen vuorokauden iässä oli jo syntymäpaino ylittynyt sadalla grammalla, ja se on aika hyvin tehty. Normaalisti vastasyntyneen paino voi laskea jopa 10% ensipäivien aikana ennen kuin äidiltä alkaa kunnolla tulla maitoa, ja syntymäpaino saavutetaan siinä viikon sisällä. Maitoa ainakin riittää, tai mitä kermaa sitten lienekään!

Appivanhemmat sattuivat juuri olemaan tänään Helsingin suunnalla muissakin asioissa, ja oli ihanaa saada heidät tutustumaan vauvaan heti tuoreeltaan kun olimme juuri tulleet sairaalasta. Tippa oli linssissä itse kullakin, heille ensimmäinen ihan oma pikkuruinen lapsenlapsi... Niin paljon on pienellä rakkautta ympärillä ettei ole tosikaan, lahjoja satelee ja rakkaat läheiset tulevat katsomaan ja silittelemään ja sylipaikkoja riittää, kyllä on onni syntyä näiden sukujen piiriin!

Unta ei ole itselle kertynyt mitenkään ruhtinaallisesti, joten nyt olisi varmaan viisasta mennä lataamaan voimia itsekin kun vauva nyt nukkuu. Yksityiskohtainen synnytyskertomuskin löytyy niille jotka on kiinnostuneita synnytyksen kulusta. Neiti nukkuu tällä hetkellä iskän ja äidin sängyllä oman pehmoisen peittonsa alla ja inisee unissaan hellyttävästi. Nyt on aika mennä itsekin lepäilemään neidin viereen taas!

2005-11-28T09:11:00.000+02:00

IIIIIK, mää oon iskä!

On tää vaan huipputunne, ihan mahtavaa. Napanuoran sain leikata ja viedä pienoisen kylpyyn ennen punnituksia. Nyt aamulla tuli vaihdettua vaippa ja nyt äiskä tarjoo ruuat. Ei tässä vielä enempiä malta turista, myöhemmin sitte lisää.

<3 <3

2005-11-27T22:21:00.000+02:00

...Ei päästy sit tälläkään kertaa laskettuun päivään. Aamulla tultiin synnärille ja odoteltiin käyrillä sykettä ja supistuksia seuraillen, ja supistukset hiipui niin että torkahtelin niiden väleillä jo hetkeksi. Kohdunsuu puolisentoista senttiä auki vasta. Sitten nousin ja kätilö kokeili pari toimenpidettä, ja saatiin taas homma käyntiin - synnytys merkittiin alkaneeksi uudelleen puolilta päivin. Ipana vaan pysytteli väärässä asennossa, yritti ensimmäisenä punkea synnytyskanavaan otsan ja nenän seutua, ja siten ei kyllä ihan helposti taivu tulemaan. Koko ajan lääkärit ja kätilöt kävivät arvioimassa, että leikataanko vai katsotaanko vielä, ja päädyttiin katsomaan vielä.

Sitten olin siinä klo 15 - 16 aikoihin jo niin kipeä, että kaipasin jotain tujumpaa kivunlievitystä kuin liike ja lämpö, ja sain epiduraalin. Se auttoi jonkin aikaa, mutta kovin pienen hetken, eikä synnytys meinannut edistyä kunnolla. Kuulin itseni sanovan, että en minä jaksa, ei tästä tule mitään, leikata se täytyy kun on niin pahassa asennossakin. Minä, joka synnytän mieluiten alakautta ja vältän sektion jos se vain ikinä on turvallisesti mahdollista.

Epiduraalin lisäannos sai sietämään supistuksia taas hetken, mutta sitten ne tulivat taas niin voimallisina että ääntä tuli käytettyä. Lääkäri tuli kuudelta arvioimaan tilannetta, että vieläkö yritetään vai lähdetään leikkuriin, ja kätilö ja lääkäri kumpikin totesivatkin sitten että kokeillaanpa ponnistaa, asento on hieman korjautunut.

Ja sieltähän se tuli kun puskin, 18:07 syntyi pikkuinen tyttö joka ei edes huutaa viitsinyt vaan kitisi, inisi ja narisi kovin loukkaantuneen oloisesti. Mitat 3325g, 50cm, päänympärystä en muistanut edes kysyä. Pienellä on ihana nöpönenä ja pulleat posket, ja tuuhealti tummaa tukkaa.

Kuvia laitan kun pääsen gprs-yhteyden takaa taas kunnon netin ääreen. Nyt pikkuinen ähisee siten että palvelua kaivataan, joten nyt pois!

2005-11-27T08:14:00.000+02:00

No niin. Viime päivät seurailtu tiheneviä merkkejä siitä että synnytys lähestyy, ja nyt aamukuudelta meni lapsivesi. Supistaa tasaiseen tahtiin muttei vielä hirmuisen voimallisesti, lupaavasti silti. Lähdetään Kätilöopistolle näytille, katsotaan päästäänkö vielä kotosalle kärvistelemään vai joko on syytä jäädä synnärille. Laskettu päivä on huomenna, kello on nyt 08:15, joten ei sitten tälläkään kertaa taidettu päästä laskettuun päivään asti - ellei mene huomisen puolelle...

2005-11-18T04:56:00.000+02:00

Piiperoista odotellaan, kaikki on valmiina jo, sänkykin pedattiin valmiiksi odottelemaan. Laskettuun aikaan on kymmenisen päivää. Esikoisen kanssa en aikanaan näin pitkälle päässytkään, ja ensimmäistä kertaa oon kokemassa näitä odotuksen ihan viimeisiä viikkoja. Kovasti jo mieli on kärsimätön näkemään millainen pikkuinen meille on tulossa, ja haluaisi saada pienen jo syliin. Saas nähdä kauanko viihtyy mukavasti navan tällä puolen vielä. Siellähän se hyvä on olla, ja sitä valmiimpi Piiperoinen on, mitä kauemmin yksiössään asustelee :)

2005-11-06T02:48:00.000+02:00

Alivuokralaisen yksiön julkisivu raskausviikoilta 36+5. Huom itse väsätyt mammahousut ;) Alan ymmärtää taas tuntuvasti miksi tilaa sanotaan nimenomaan raskaudeksi. Piiperoinen potkiskelee ja kiehnaa ahtaaksi käyvässä tilassaan, eikä enää kauheasti muuta mahdu kuin vähän kylkeä kääntämään ja polvia suoristelemaan.

Muutama päivä sitten kävin äitipolilla ja ultrassa kysäisin, minkä kokoiselta vauva näyttää. Geenien ja edellisen lapsen vuoksi olin huolissani että tulisi jopa turhankin suuri, ja synnytys saattaisi olla vaikea, mutta mitä vielä, ultramittausten perusteella mennään jopa alle keskikäyrän. Lääkäri uhosi, että jos laskettuna päivänä syntyy, on varmasti alle 3,5kg. Saas nähdä, mutta poistui se liian suuren vauvan murhe siis.

Lupailtiin myös ettei päästäis laskettuun päivään asti, koska supistelut ehtineet hiukan jo kypsyttää kohdunsuuta ja vauva on laskeutunut lähtökuoppiin. Ite oon kyllä varautunu odottamaan suosiolla joulukuun puolelle jos Piiperoinen niin kauan ongelmitta viihtyy :)

2005-10-26T05:18:00.000+03:00

Poseeraus elokuun lopulta, viikkoja jotain 27 vissiinkin ja olo jo jokseenkin... laajentunut ;)

Iskä löysi pikkuiselle mainion ensilelun, tuommoisen pehmohelistimen, ja hetken sitä katseltuaan totesi "hmm, on kuin peiliin katsoisin." En ole kyllä huomannut yhtä raikasta sävyä mieheni naamalla äskettäin, väri on enimmäkseen huomattavasti ihmismäisempi, hih.

2005-10-26T05:11:00.000+03:00

Siellä se köllöttää. Rakenneultrasta jostain 19+ -raskausviikolta. Suloinen pullea masu ja kovin lokoisan näköistä tuo oleminen... Mikäs siellä on köllötellessä! Näillä viikoilla ipana jo ahkerasti möyri niin että tuntui, ja iskäkin tunsi jo hyvin muksauttelut kättään vasten.

2005-10-24T03:59:00.000+03:00

Siellä meitin piiperoinen piilottelee. Niin kovasti toivottu ja odotettu "mönkiäinen". Hellyttävää, korvan reunat erottuu ja kaikki... tämä siis np-ultrassa otettu kuva.

Outokumpu rv 17+4. Tuossa vaiheessa ilmoitteli jo tomerasti olemassaolostaan möyrimällä pitkin päivää, eikä odotus ollut millään muotoa salaisuus enää muillekaan. Mieli on kärsimätön, ei malttaisi odottaa marraskuun loppua!

2005-10-24T03:46:00.000+03:00

Nonniin, tähän se meitin pikkuisen blogi sitte tulee, iskä heti testaamassa =)